Lahden joulukausi avataan riemukkaasti yhdessä tehden

Lahden perinteinen joulukausi avataan lauantaina 23.11. Samanaikaisesti joulukausi avataan kymmenissä kaupungeissa. Lahden päivään on lähtenyt paljon tahoja mukaan tekemään yhdessä iloista ja yhteisöllistä tapahtumaa.

Avajaiset alkavat Lahen torilla Miikka Kallio & bändin viihdyttävällä musiikilla klo 10.30. Virallisen avauksen suorittaa Rouva pormestari ja orpolasten kuoro – Ainopuiston teatterista klo 11.00. Ja ennen kuin joulupukki saapuu helikopterilla (säävaraus) klo 11.15 ehditään nähdä jäätorilla Lahden Taitoluistelijoiden taidonnäytteitä. Aamupäivän aikana joulupukille laulaa myös ihastuttavat Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatit, jonka jälkeen joulupukki lähtee kierrokselle Sokokseen ja Trioon.

Sokoksella joulupukkia avustaa Lahden kuuluisat tubettajat Elina ja Sofia. Ja toisessa kerroksessa voi käydä tervehtimässä ja ottamassa kuvia joulupukista klo 12-13, jonka jälkeen pukki jatkaa matkaansa kohti Trioa ja on siellä tavattavissa klo 13.15- 14.15. Triossa pääsee mukaan myös interaktiiviseen muumiaiheiseen showhun.

Sään salliessa klo 12 – 15 on jäätori avoinna kaikille luistelijoille.

Klo 15 jatkuu ohjelma torin lavalla, kun ihastuttava Konsta Hietanen laulaa Miikka Kallion bändin säestämänä. Ja joulupukkikin on taas torilla tavattavissa. Joulukuusen tarinan kerronnan jälkeen sytytämme yhdessä joulukuusen kynttilät.

Lavan ja jäätorin tapahtumien lisäksi torilla voi tavata Salpausselän kisojen maskotin Hopsu-hirven ja kisatytöt, jotka myyvät etuhintaisia kisalippuja. Samana päivänä vietetään myös Päivä paloasemalla- tapahtumaa, jonka vuoksi myös Lahden VPK tulee kalustoineen Lahen torille klo 14.30 alkaen. Lisäksi torilla ovat omilla pisteillään Lahden Seurakuntayhtymä, Lasten Ensi- ja Turvakoti ja Lahden Joulukylä.

Keskustassa on paljon muutakin ohjelmaa monissa liikkeissä, kuten Ornamon joulumyyjäiset Aleksi 10:ssä ja Muotoiluinstituutin myyjäiset Triossa.

LSL avaa joulukauden tarjoamalla mobiilisovelluksesta ostetut bussiliput superhalpaan hintaan!

Jos sää ei suosi, niin joulupukki saapuu silti jollain tavalla Lahteen. 😉😉

Lisätietoja:
Avajaistapahtuma: Lahti City ry, Pipsa Wirtanen, 040 5321299
Lahen tori/joulumarkkinat: Tori-isäntä Timo Arasola, 044 5905477
Jäätori: Lahti Energia, Janina Jokimies, 044 751 7244
Valtakunnallinen joulunavaus: Elävät Kaupunkikeskustat ry, Pokko Lemminkäinen, 040 555346