Yritysten ja kiinteistöomistajien tuella taidetta arkiympäristöön

22.08.2019

Taideakseli-hankkeella toteutettiin taidetta Rautatienkadulle

 

Taideakseli-hanke käynnistyi vuoden 2017 alkupuolella. Sen tavoitteena oli toteuttaa taidetta ja muotoiluelementtejä Rautatienkadulle, jota haluttiin vahvistaa  jalankulkijoiden pääväylänä matkakeskukselta ydinkeskustaan ja tulevaan LADiin. Taide ja design houkuttelevat ihmisiä viipymään ja viihtymään kadulla. Tavoite saada muraali Design District-katujaksolle toteutui Teerenpeliyhtiöiden tilauksesta. Lue lisää heidän tiedotteestaan:

 

Tiedote 21.8.2019

 

Rautatienkadun muraalissa näkyy Lahden luonto ja Teerenpeli

 

Teerenpeli Yhtiöt jatkaa 25. toimintavuoden juhlistamista näyttävästi muraalin eli seinämaalauksen muodossa. Muraaliin maalataan pala lahtelaisuutta, maailman parasta pohjavettä, puita, ohrantähkiä sekä Teerenpelin tislaamon kuparipannut. Muraali muistuttaa Lahdessa olevan vahvat juuret juomanvalmistuksessa sekä kaupungissa sijaitsevasta Suomen suurimmasta viskitislaamosta. Rautatienkatu 13:n eteläpäätyyn toteutettava seinämaalaus perustuu Taideakseli-hankkeen ideakilpailussa palkitun kuvittaja Laura Lehtisen edelleen kehittämään ehdotukseen.

 

Muraali juhlistaa 25-vuotiasta Teerenpeliä

 

Muraalin taustavalmistelut ovat kestäneet reilut kaksi vuotta. Rautatienkadun Taideakseli-hankkeen kolmas ja viimeinen taideteos valmistuu reilun viikon sisään. Anssi ja Marianne Pyysing toteavat, että kuvittaja Laura Lehtinen teki upean ehdotuksen, johon he ihastuivat värisävyjä myöten.

 

– Muraalissa haluttiin kuvata Lahtea perinteikkäänä juomanvalmistuskaupunkina. Tyylitellyt tislauspannut yhdistettynä luontomaisemaan, pohjaveteen ja ohraan – ne kaikki liittyvät viskinvalmistukseen. Harva lahtelainenkaan taitaa tietää, että Lahdessa sijaitsee Suomen suurin viskitislaamo. Muraalilla juhlistetaan myös Teerenpelin 25-vuotista taivalta, vahvistaa Teerenpeli Yhtiöiden yrittäjä, kehitysjohtaja, Marianne Pyysing.

 

Teerenpelin juhlinta alkoi jo maaliskuussa 25-vuotisjuhlaviikoilla ja vuoden aikana on tuotu suosikkioluita uustuotantoon. Marraskuussa on ilmestymässä myös kirja. 

 

Lahdesta kotoisin oleva kuvittaja teoksen takana

 

Kuvittaja, kuvataiteilija Laura Lehtinen on innostunut saadessaan toteuttaa teoksen Lahteen, mistä on kotoisin. Lehtinen on opiskellut Barcelonassa ja työskennellyt useaan otteeseen ulkomailla, viimeksi Brasiliassa. Lehtisen assistenttina työssä toimii syksyllä taidealan opinnot aloittava Iisakki Pyysing.

 

Lehtinen arvelee etelä-eurooppalaisen opiskelutaustansa näkyvän omissa töissään erityisesti värien käytössä.

 

– Muraalin värimaailma on poimittu itse rakennuksesta ja sitä ympäröivästä kaupunkikuvasta ja siihen yhdistyy Teerenpelin omaa, etiketeistä tuttua värimaailmaa. Pyrin aina siihen, että teos sulautuu ympäristöönsä. Kun tässä tapauksessa muraali tulee vanhaan taloon, sen tulee kunnioittaa arvokkaan talon luonnetta, kuvailee Laura Lehtinen työtään.

 

Muraalit ovat viime aikoina yleistyneet katutaiteena ja kaupunkitilojen piristäjinä myös Suomessa.

 

– Suunnittelu on tehty yhdessä Teerenpelin omistajien kanssa ja kaupunkikuvatyöryhmän myötävaikutuksella. Laura Lehtinen on onnistunut kuvaamaan muraaliin lahtelaisuutta: luontoa, vettä ja kulttuuria, jossa Teerenpeli Yhtiöillä on merkittävä roolinsa. Voisiko sanoa, että tämä on yritys- ja kulttuurielämän kättely? Tilaaja on saanut puumerkkinsä logon muodossa kuvaan, kaavoitusarkkitehti Päivi Airas Lahden kaupungilta toteaa.

 

Muraalin on tilannut Teerenpeli Yhtiöt Oy. Lahden kaupunkiympäristö on avustanut työmaan järjestelyissä.

 

Lisätietoja:

 

Anssi Pyysing
Toimitusjohtaja, yrittäjä, Teerenpeli Yhtiöt
0500 830 458, anssi.pyysing@teerenpeli.com

 

Marianne Pyysing
Kehitysjohtaja, yrittäjä, Teerenpeli Yhtiöt
0500 548 333, marianne.pyysing@teerenpeli.com

 

Laura Lehtinen
Kuvataitelija, kuvittaja
050 51 75 884, laurahlehtinen@gmail.com

Sivuston toteuttaaSanavarma