Lahti City hakee uutta toiminnanjohtajaa

05.06.2018

Lahden keskustan kehittämisyhdistys Lahti City ry etsii uutta toiminnanjohtajaa.

 

Yhdityksen toimintana on edistää uutta kaupunkimaista elämäntyyliä ja ydinkeskustan kaupallista palvelukykyä. Vuonna 1997 perustetun kehittämisyhdistyksen muodostavat lahtelaiset yritykset, kiinteistöt ja Lahden kaupunki. Lahti City kehittää keskustaa elinkeinotoiminnan paikkana.

 

Toiminnanjohtajana on toiminut viimeiset viisi vuotta tohtori Janne Viitamies. Hän siirtyy uuden työnantajan palvelukseen Jyväskylään 1.8.2018 lähtien. Viitamiehen uudesta työtehtävästä tiedottaa hänen uusi työnantajansa.

 

Lahti Cityn uudeksi toiminnanjohtajaksi haetaan verkostoitunutta ja monipuolisen kokemuksen omaavaa henkilöä, jolla on kyky toimia kaupunkilaisten, yrityselämän ja Lahden kaupungin rajapinnassa yhdistävänä, innovatiivisena ja näkyvänä toimijana. Henkilöllä tulee olla myös osaamista asiakaslähtöisestä toiminnasta sekä yhteisöjen kehitystoiminnasta.

 

Toiminnanjohtaja työskentelee myös Lahden taide- ja muotoilukeskuksen perustamisprojektissa TAJUMOssa projektikoordinaattorina.

 

Toiminnanjohtajan paikka pyritään täyttämään mahdollisimman pikaisesti.

 

Pyydämme toimittamaan hakemukset palkkatoivomuksineen 20.6.2018 mennessä meilillä osoitteeseen raimo.kiljunen@kiinteistoliitto.fi

 

Mahdolliset tiedustelut Lahti City ry:n hallituksen pj Raimo Kiljunen, puh. 044 0750 756, arkisin klo 16 -18

Sivuston toteuttaaSanavarma